Klaus Rantapuu


25.10.08


 

Mitä vaalikone paljastaa ehdokkaista ja puolueista?

OSA 1

 

        Itä-Savon vaalikoneen kysymykset olivat suurelta osalta huonoja

 

Yleisesti ottaen monet kysymykset ovat huonosti laadittuja ja monet vastakkainasettelut absurdeja, joihin ei ole järkeä vastata. Esimerkiksi kysymykseen "Mielestäni ympäristö- ja luontoarvoista on joustettava, jos siten voidaan lisätä kunnan työpaikkoja tai asukkaiden taloudellista hyvinvointia." ei voi vasta, kuin olemalla erimieltä tai täysin erimieltä siksi, että Savonlinnassa on niin monia mahdollisuuksia, että arvokkaimmat luonto- tai ympäristökohteet voidaan jättää rauhaan

Kirjaston kirjahankintojen priorisointia on turha kysyä, kun ehdokas ei tunne tilannetta. Parempi olisi ollut kysyä, kuinka usein ehdokas käy kirjastossa ja missä niissä ja mitä kirjoja hän pääosin lainaa.

Terveyskeskuksen palveluja ei voi asettaa peruskouluja vastaan. Kumpiakin tarvitaan. Valtuutetulla ei ole sitä paitsi päätäntävaltaa terveydenhoidosta ja vanhustenhuollossa, josta päättäminen tapahtuu Sosterissa.

Kotikunnan palkkalistoilla olevien työntekijöiden määrän vähentämiseen vastaavat kaikki liikuttavan yksimielisen kielteisesti pitäen tietenkin silmällä äänestäjiä.  Jouni Backman sotki asiaan myös terveydenhoidon henkilökunnan, joka ei ole kaupungin palveluksessa. Sinänsä hyvä kysymys, sillä kaupungin organisaatiossa olisi täysremontin paikka, mutta kukaan ei uskalla vastata rehellisesti.

 Mitä ehdokkaista paljastui?

Ensimmäisenä tutkittiin, miten ehdokkaat suhtautuivat seitsemään sellaiseen yksiselitteiseen kysymykseen, joista valtaosan kansanliikkeen kannattajista oletetaan olevan samaa mieltä.

Kysymykset ja vastaukset, joihin ehdokkaiden vastauksia verrattiin, olivat seuraavat:

·         Lisää kuntaliitoksia --


·         Sivukirjastot pois, kun uusi valmis --


·         Kyläkoulut lakkautetaan ennenkin kun oppilaita 25 --


·         Saariin kahviloita -


·         Kylpylä Vääräänsaareen --


·         Ohitustien varmistaminen ajamalla maata Saimaaseen--


·         Enemmän palvelujen yksityistämistä -

-------------------

Vastakset:    --täysin eri mieltä

                          -jokseenkin eri mieltä

Vertaamalla Itä-Savon vaalikoneeseen vastanneita kansalaisliikkeen oletetun arvomaailman mukaisiin, edellä esitettyihin vastauksiin, saatiin seuraava "paremmuusjärjestys":

1.141 Juha Bilund,vasemmistoliitto92.9 %
2.153 Esa Valkonen,vasemmistoliitto85.7 %
3.161 Elina Härkönen,vihreät78.6 %
4.198 Juha Räisänen,kristillisdemokraatit78.6 %
5.158 Stephen Condit,vihreät78.6 %
6.150 Sonja Tirkkonen-Condit,vasemmistoliitto75.0 %
7.117 Anna-Kristiina Mikkonen,SDP75.0 %
8.24 Leena Jumppanen,kokoomus75.0 %
9.168 Katriina Mikkonen,vihreät72.9 %
10.145 Sirpa Mikkonen,vasemmistoliitto71.4 %
11.167 Paula Massinen,vihreät71.4 %
12.130 Mariam Rouhe,SDP67.9 %
13.173 Jari Pylväinen,vihreät66.4 %
14.171 Chieko Okabe-Silvasti,vihreät65.7 %
15.156 Marianna Virta,vasemmistoliitto64.3 %

       Puoluejakautuma:

      1.       vihreät 6
2.       vasemmistoliitto 5
3.       sdp 2
4.       kristilliset 1
5.       kokoomus 1
6.       keskusta 0

Tässä vaiheessa on heti korostettava, että tämä lista on vain suuntaa antava. Voidaan kuitenkin todeta, että kansanliikkeen oletettua arvomaailmaa vastaan peilattuna, kokoomus ja keskusta ovat selvästi kaikkien vaalikoneen kysymyksiin vastanneiden listan häntäpäässä. Huonosti sijoittuvat myös useimmat SDP:n ehdokkaat. Erityisen yllättävää on keskustan huono sijoittuminen. Se vaatii oman selvityksensä.

Samoin mielenkiintoista on analysoida, miten meidän johtavat poliitikkomme ovat vastanneet. He eivät näytä sijoittuvan korkealla listalla. Epäreilua äänestäjiä kohtaan on, ettei Virve Pasanen-Harju ole vastannut vaalikoneiden kyselyihin. Ehkä pystymme myös selvittämään, ketkä pienempien puolueiden ehdokkaista ovat lähteneet tai aikovat lähteä, kuten kansankielellä sanotaan, "Herrojen kanssa marjaan". Koetamme myös arvioida, ovatko ehdokkaat, jotka ovat joko kaupungin tai Sosterin palveluksessa, pystyneet vastaamaan omatuntonsa mukaan kaikkiin kysymyksiin. Koetamme myös analysoida, miten kysymysten perusteella voisi luonnehtia Jarkko Wuorista ja muita keskeisiä vaikuttajia.

Jotta analyysissä päästään eteenpäin, avuksi on otettava Ylen vaalikone ja sieltä savonlinnalaistenvastaukset eräisiin olennaisiin kysymyksiin, joita ovat:

 

1. Savonlinnan tulee turvata lentoliikenteen tulevaisuus suoralla rahallisella tuella.

8.Mielestäni ympäristö- ja luontoarvoista on joustettava, jos siten voidaan lisätä kunnan työpaikkoja tai asukkaiden taloudellista hyvinvointia.

15. Mitä seuraavista palveluista on järkevä ulkoistaa yksityisille aloille, jolloin niitä ei tarvitse tuottaa pelkästään kunnan tai kuntayhtymän itsensä palkkaaman oman henkilöstön voimin. (valitse niin monta kuin haluat, mutta ainakin yksi)

17. Savolan alueesta on kehitettävä liikekeskus.

 

Näihin kysymyksiin – edelleen kansalaisliikkeen oletettuun arvomaailmaan verraten - saatiin seuraava 15 "parhaan" lista:

1.Tuija Niiranen Kok 82%


1.Jari Laamanen Vihr 82%


2.Sonja Tirkkonen-Condit Vas 70%


2.Olli Knuth Vas 70%


2.Sari Koukka Vihr 70%


2.Heikki Dillström PS 70%


2.Marjaana Härkönen Vihr 70%


2.Juha Bilund Vas70%


2.Heikki Härkönen Vihr 68%


3.Leena Jumppanen Kok 65%


3.Piia Karjalainen Vihr 65%


3.Paula Massinen Vihr 65%


3 Leila Seppänen SDP 65%


3.Katri Ihalainen Kes 65%


4.Rauni Liukko KD 63%

     Puoluejakautuma oli seuraava:

 

Vihreät 6


            Vasemmistoliitto 3


            Kokoomus 2


            SDP 1


            Keskusta 1


            Kristilliset 1


            Perussuomalaiset 1

 

Analyysin kannalta erittäin tärkeänä on pidettävä kysymystä 15. Vastauksissa yllättävää oli, että monet, jotka muuten vastasivat kansalaisliikkeen oletetun arvomaailman mukaisesti, yllättäen kannattivatkin yhden tai useamman sosiaalisektorin osa-alueen ulkoistamista , joista listalla oli mainittu terveyskeskus, vanhustenhoito, lasten päivähoito ja sosiaalihuolto sekä päihdehuolto vaikkei niistä päättäminen enää kuulukaan kaupungille. Ja päinvastoin, mm eräät tunnetut istuvat kokoomusvaltuutetut eivät kannattaneetkaan näiden palvelujen ulkoistamista.

Tätä kysymystä analysoidaan vielä tuonnempana.

Toinen tärkeä kysymys koski Savolaan mahdollisesti rakennettavaa liikekeskusta. Se ei saanut niin paljon kannatusta suurten puolueiden ehdokkailta, kuin olisi voinut olettaa. Vihreiden ja vasemmistoliiton ehdokkaat lähes poikkeuksetta vastustivat hanketta.

Jos ylläesitetyltä listalta poistetaan ne ehdokkaat, jotka ovat kannattaneet sosiaalipalvelujen ulkoistamista tai/ja liikekeskusta Savolaan, jäljelle jäävät:

Tuija Niiranen, kokoomus


Jari Laamanen, vihreät


Sonja Tirkkonen- Condit, vasemmistoliitto


Heikki Dillström, perussuomalaiset


Marjaana Härkönen, vihreät


Juha Bilund, vasemmistoliitto


Leena Jumppanen, kokoomus


Marja Härkönen, vihreät


Paula Massinen, vihreät

 

On heti riennettävä muistuttamaan, ettei yllä esitetty lista ole mikään lopullinen suosikkilista, mutta suuntaa antavaa merkitystä sillä jo on. Heidän järjestyksensä listalla voisi olla mikä tahansa, siksi samansuuntaisesti he ajattelevat näistä tärkeistä pitämistämme kysymyksistä.

Analyysi jatkuu- pysy mukana!