Julkaistu Itä-Savossa 13.12.08

Klaus Rantapuu

Jouni Backman ja savonlinnalainen päätöksentekokulttuuri

Jouni Backman on vastineessaan(IS 5.12) ilmeisen harkitusti väärinymmärtänyt kirjoituksiani, joissa olen käsitellyt ryhmäpäätöksiä ja niihin liittyvää ryhmäkuria, joka on vallalla varsinkin demareiden ja keskustan valtuustoryhmissä. On selvää, etten kenelläkään voi olla mitään sitä vastaan, että asioista keskustellaan ja niitä valmistellaan valtuustoryhmän kokouksissa. Mutta ryhmäpäätösten tekeminen ja yksityisten valtuutettujen sitominen niihin - olkoonkin niin, että päätös on enemmistön - on pohjimmiltaan epädemokraatista.

Perimmiltään jokainen valtuutettu on vastuussa tekemisistään vain äänestäjilleen eikä häntä voida millään ryhmäpäätöksellä pakottaa äänestämään vastoin vakaumustaan tai käsitystään asiasta. Häntä ei saa enemmistön kannasta eriävästä mielipiteestään myöskään rangaista. Tämä on peruslinja myös monilla uusilla sitoutumattomilla ryhmittymillä, jotka paikoittain menestyivät hyvin kuntavaaleissa. Toiminnan pitää olla täysin läpinäkyvää eikä ryhmäpäätöksiä hyväksytä.

On syytä olettaa, että asioita valtuustoryhmissä käsiteltäessä ne esitellään myös jo valmiiksi pureskeltuina eikä tavallisella rivivaltuutetulla käytännössä riitä rohkeutta asettaa jo näköpiirissä olevaa päätöstä kyseenalaiseksi. Kun asiasta sitten päätetään valtuustossa, ryhmän johtaja ei useimmiten vaivaudu selostamaan ryhmässä asiassa käytyä keskustelua, ei kerro mistään äänestyksistä, jos sellaisia on suoritettu vaan esittää vain pelkän päätöksen.

Sama on ollut tahti myös lautakunnissa. Tärkeimpien lautakuntien puheenjohtajat ovat joko demareita tai keskustalaisia, eräänlaisia silmäätekevien etäispäätteitä, jotka ovat jo etukäteen sopineet esittelevän virkamiehen kanssa asian käsittelystä ja päätöksestä. Lautakunnan rivijäsenet ovat kumileimasimia, jotka hyvin harvoin vievät päätöksen äänestykseen tai jättävät pöytäkirjaan eriävän mielipiteensä. Tämä asia on helppo todeta tutkimalla lautakuntien pöytäkirjoja.

Jouni Backmanin silmiinpistävä ärtymys on ymmärrettävää. Savonlinnassa silmäätekeviä käsitellään paikallisissa tiedotusvälineissä jostakin syystä silkkihansikkain eikä puhettakaan, että heidän toimiaan tai lausuntojaan joskus arvosteltaisiin. Toista on pääkaupungissa, siellä kerrotaan Kiljusen kirpunpuremistakin, joku on seipäänniellyt ja tietenkin heidän ajamansa asiat tai esittämänsä ajatukset ovat monipuolisen, usein myös asiattoman kritiikin kohteena.

Backman ei selvästikään pidä ajatuksistani ja siksi hän neuvoo palaamaan takaisin synnyinseudulleni ja ryhtymään siellä ehdokkaaksi. Jos Backmania tulkitsee oikein, sielläkään en saisi avata suutani, ellen olisi valtuutettu.

En taida kuitenkaan ottaa neuvosta vaarin. Monenlaiset siteet ja toiminta yhdistävät minut Savonlinnaan ja savonlinnalaisiin jo yli 40 vuoden ajan. Backmanin alkeellinen nurkkapatriotismi tekee hallaa vain hänelle itselleen. Hän voisi saman tien kieltää Kerimäellä kirjoilla olevaa ylilääkäri Heikki Pylkkästä ottamasta osaa Savonlinnaa koskevaan keskusteluun. Saman pitäisi koskea Savonlinnassa asuvia, mutta muualla kirjoilla olevia yliopiston opettajia ja monia muita, myös johtavia virkamiehiä. Oopperajuhlien hallintoelimistä pitäisi karsia pois myös kaikki helsinkiläiset ja muut ulkopaikkakuntalaiset, jotka kerran kesässä ehtivät Savonlinnaan. Näin elämää savonlinnalaisessa lintukodossa eivät mitkään ulkopuoliset vaikutteet häiritsisi.

Jouni Backmanin kirjoituksesta saa hätäinen lukija helposti myös sen kuvan, että budjettivaltuustossa olisi lehteriltä huudeltu. Näin ei tapahtunut. Lehterillä oli parhaimmillaankin vain kourallinen kuulijoita, minä pitkän aikaa myös yksinäni. Siellä oli hyvin opettavaista istua enkä lainkaan pahoitellut sitä, että siihen meni koko lauantaipäivä. Mutta missä olivat kaikki syntyperäiset sääminkiläiset ja savonlinnalaiset? Voisiko olla todellakin niin, että he kaikki yhtenä miehenä ja naisena luottavat siihen, että heidän asiansa ovat hyvässä hoidossa?