Lipponen terrorismista vuonna 1969

Täysin turhaa on ollut provosoitua Jaakko Anhavan kirjoituksesta Tarja Halosen, Erkki Tuomiojan ja kumppaneiden "kultaisen nuoruuden" mielipiteistä. En kuitenkaan malta olla liittämättä joukkoon Paavo Lipposta, joka lehtileikkeen mukaan vuonna 1969, toimiessaan SDP tutkimussihteerinä, korosti vapautusliikkeiden tukemisen merkitystä poliittisena toimintana. Kolmannen maailman sorretuilla on oikeus käyttää väkivaltaa, Lipponen korosti ja rinnasti väkivallan metodina maanpuolustukseen. (Kyseisen lehtileikkeen oli Urho Kekkonen liittänyt päiväkirjaansa ko. vuoden maaliskuun 19 päivän kohdalle.)  Olisi mielenkiintoista tietää, minkälaisia johtopäätöksiä Anhavan mielestä tästäkin lausunnosta voisi tai pitäisi vetää näin jälkikäteen?

 

Nuoruuden puheet ja toiminta eivät ole olennaista tämän päivän, jo keski-iän saavuttanutta tai ylittänyttä ihmistä arvioitaessa. Yleensä nuoruuden ihanteellisuus ja radikaalisuus muuttuu iän myötä vanhoillisuudeksi, urautuneisuudeksi eikä laajakaan elämänkokemus läheskään aina ilmene vanhuuden viisautena. Joskus kehitys on päinvastaista, ihminen iän myötä kypsyy ja jopa radikalisoituu. Näin tapahtui mm.  Urho Kekkoselle, jonka vuosikymmeniä jatkuneesta kehitysprosessista saa hyvän kuvan Kekkosen kirjoituksista, päiväkirjoista ja Juhani Suomen uraa uurtavasta tutkimustyöstä. Paavo Lipposen kehitys on selvästikin kulkenut päinvastaiseen suuntaan. Jos oikein muistan, hän, presidentti Bushin tavatessaan, monen muun suomalaisen poliitikon tapaan antoi kritiikittömästi tukensa Yhdysvaltojen johtamalle terrorismin vastaiselle sodalle.

 

Klaus Rantapuu
Metsänhoitaja
Vihti- Savonlinna